Helene Schjerfbeck: Hiljaisuus

Välttämättä silmät ei oo kiinni. Mulle tuli ensimmäisenä mieleen, et hän lukee jotakin. Katse on suunnattu alaspäin.

Mulle tulee mieleen syvä hiljentyminen. Vähän niin kuin luova hetki. Tuo väritys ja vaaleus tekee siitä myönteisen. Ihana talven valo, aurinko, tulee ja antaa voimia vielä syventäen naisen mielentilaa. Oivallus on tulossa ihan kohta.

Mä nään papin rouvan, jolla on oikein kaunis silkkinen kampaus, kauniit mustat hiukset. Siinä istutaan ruokapöydässä ja luetaan ruokarukousta koko perheen voimin. Hänellä on kädet ristissä. Hänellä on silmät kiinni ja hän on keskittynyt rukoukseen.

Mulle tulee mieleen, että tää ei oo itse valittu olotila, vaan pikemminkin ulkopuolisten asettama. Hänellä on silmät raollaan, hän katsoo alapäin, suu on hyvin totinen, pitää tiukasti suuta kiinni ja asento on liikkumaton. Niska on jäykkä. Kuuluu olla kenties hiljaa ja kenties vähän näkymätönkin, eikä ole sopivaa tuoda omaa mielipidettään tai tunteitaan esille.

Mä nään tässä meditaatiota. Nainen ottaa tietoisen hetken, että nyt keskityn ja kerään voimaa. Vähän niin kuin mindfulnessia, mikä nykyään on muotia. Hän keskittyy ja kohta hän avaa silmät ja ajattelee, että no niin, nyt jatkuu taas.



Uni tulee mieleen kun kattoo täältä kauempaa. Unen maailma, pehmeä, rauha.

Häntä vois melkein vaikka lohduttaa. Ilme on tavallaan hymyileväinenkin, mutta silti näyttä siltä, että kaipaa lohdutusta.

Nyt kun kiinnitin huomiota tuohon päähän, niin nykyajan vinkkelistä vois myös näyttää siltä, että se makoilis ja ois menossa magneettikuvaukseen. Sen pää ois semmosessa telineessä, joka pitää pään paikoillaan.