Poimintoja keskusteluista

Juhani Harri : Metsäkukkia

Isä on poistunut jo kuvioista, ja hänen vanha tukkikämppäreppunsa on joutunut naulakkoon. Siinä se on ollut aika kauan käyttämättömänä. Toi on sellasen isomman repun näkönen, jota miehet käytti tukkisavotassa. Se ei näytä koulurepulta. Ja se on vanhanmallinen reppu.

Joku varmaan muistaa paremmin Lauri Viidan runon missä reppu on seinällä, ja lintu on tehnyt repun päälle pesän rauhalliseen paikkaan. Se runo mulle tulee tuosta mieleen.

Mulla tulee mieleen sana kaunis. Ollaan erään ystävän kanssa viime aikoina puhuttu rosoisesta kauneudesta. Elämä on niin rosoista, vaikka se on toisaalta niin kaunista. Mulla tuli heti mieleen, kun tämän näin, että tässä se on se rosoinen kauneus. Kulunut ja vanha ja kenties just hylätyn näköinen reppu, mut siinä on jotakin tavatonta kauneutta. Tuntuu, että mun silmissä tuo taustan sini jotenkin syvenee. Ensimmäisellä katseella se vaan näytti harmaalta, mut nyt musta koko ajan tuntuu, että taustasta löytyy syvempiä ja syvempiä sinisen sävyjä. Kun reppua katsoo kauan, sen laskokset rupeaa elämään, ihan niin kuin jossain kauniissa vaatteessa tai kankaassa ne laskeutuu. Vaikka se onkin kulunut ja hylätty vanha reppu, näyttävät laskokset musta hyvin kauniilta.

Mulle tulee mieleen sota-aika. Kun isäni oli tullut sieltä ja olin lapsi vielä, niin se näytti minulle reppuaankin. Mulle tulee mieleen, että siinä se reppu selässä kävelee ja näyttää mitä siellä oli. Monessa hän meni ja monessa reppukin oli mukana. Se sota oli silloin niin lähellä, että se on jäänyt mieleen, vaikka en montaa vuotta vanha silloin ollut.

Reppu on jäänyt roikkumaan harmaalle seinälle, kun nuoriso on lähtenyt kaupunkiin. Se on nakattu tai ripustettu siihen, mutta siihen se vaan on jäänyt.